VIA-oratorio, maailman kantaesitykset ja syntymäpäivät loivat Naantalin Musiikkijuhlille todellisen juhlan tunnun
Naantalin Musiikkijuhlat päättyi eilen upeaan musiikkijuhlaristeilyyn ainutlaatuiselle Örön linnakesaarelle. Festivaali ylitti tänä vuonna kävijätavoitteensa. Konserttivieraita on ollut vuosittain noin 16 000, ja tänä vuonna tuo määrä ylitettiin. Useat konsertit myytiin loppuun, kuten Soile Isokosken konsertti, Kultarannan puistokonsertti, VIA – oratorio sekä Sting-konsertti. Grigori Sokolovin konsertti oli myös lähes loppuunmyyty.
VIA on Olli Kortekankaan viidelle solistille, kahdelle kuorolle, uruille ja orkesterille sävelletty teos, joka sai maailman kantaesityksensä Naantalin Musiikkijuhlilla. Teoksen oli tilannut Kirkkohallitus reformaation merkkivuoden kunniaksi. Kultarannassa järjestettyä puistokonserttia Katso pohjoista taivasta – runoja ja musiikkia Kultarannan puutarhassa saapuivat kuulemaan myös presidentti Sauli Niinistö sekä rouva Jenni Haukio, jonka toimittaman Katso pohjoista taivasta -runoantologian pohjalta konsertti suunniteltiin. Ville Rusanen, Johanna Rusanen-Kartano sekä pianisti Pami Karvonen esittivät maailman kantaesityksenä Aulis Sallisen laulusarjan Kalliopohja. Runoja konsertissa lausui äskettäin Helsingin kulttuuripalkinnon saanut näyttelijä Esko Salminen. Toukokuussa 75 vuotta täyttänyttä Musiikkijuhlien taiteellista johtajaa Arto Norasta juhlittiin komeasti Okko Kamun ja Krzysztof Pendereckin johdolla. Päätöskonsertissa Serenadi rauhalle ja merelle juhlinnan kohteena oli kohta 80-vuotias presidentti Martti Ahtisaari, joka piti tilaisuudessa puheenvuoron rauhalle. Konsertissa sai kantaesityksensä Aulis Sallisen klarinettikvartetto The Sea of Peace.
Naantalin Lasten Musiikkijuhlat järjestettiin hyvällä menestyksellä neljännen kerran yhteistyössä Naantalin Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. Ohjelmassa oli muun muassa Suuri Lastenjuhla, Nallen puhalluskonsertti ja Pikku Papun Orkesterin loppuunmyyty konsertti.
Naantalin Musiikkijuhlat sai erinomaista palautetta niin yleisöltä, taiteilijoilta kuin medialtakin. Sääkin oli kesäisen kaunis lähes koko festivaalin ajan. Toivotamme kaikki musiikin ystävät tervetulleiksi Naantaliin jälleen ensi vuonna 5.–16.6.2018.

Lisätietoja:
Tiina Tunturi
toiminnanjohtaja
0445161718
tiina.tunturi@naantali.fi