VIA kantaesitetään Naantalin Musiikkijuhlilla kesällä 2017
VIA – Oratorio viidelle sooloäänelle, kaksoiskuorolle, uruille ja orkesterille
Kantaattini De virtute in virtutem – Pyhiinvaeltajan lauluja kantaesitettiin Naantalin Musiikkijuhlien avajaiskonsertissa 2011. Sävellyksen olivat tilanneet Naantalin seurakunta ja kaupunki yhdessä. Se kuultiin myöhemmin sekä Paraisten Urkupäivillä että Espoon Urkuyö ja aaria -festivaalilla ja myös radioitiin.
Pidän suurena kunniana että olen saanut mahdollisuuden jatkaa tätä laajamuotoisten teosten sarjaa. Kirkkohallitus tilasi minulta muutama vuosi sitten kokonaisen konsertin mittaisen sävellyksen reformaation merkkivuoden kunniaksi, ja Naantalin Musiikkijuhlat otti tuottaakseen sen kantaesityksen. Alkusyksystä 2016 valmistuva teos on saanut nimen VIA, ja sen alaotsikko on ”oratorio viidelle sooloäänelle, kaksoiskuorolle, uruille ja orkesterille”.
VIA-oratorion aihepiiri ja tekstit keskittyvät pääsiäisjakson loppupuoleen, pitkäperjantaista helluntaihin. Se siis alkaa siitä mihin passiot yleensä päättyvät. Teoksessa viitataan kuitenkin myös muihin kirkkovuoden vaiheisiin, onhan kirkkovuosi kokonaisuus jonka tapahtumat liittyvät toisiinsa sekä tarinallisesti että sisällöllisesti.
Odotuksen ja etsimisen tematiikka on teoksessa vahvasti läsnä, ehkä siksikin että pidän itseäni pikemminkin hyvien kysymysten esittäjänä kuin valmiiden vastausten antajana. Joulun riemullisuuden ja pääsiäisviikon suuren draaman rinnalla helluntai ja sitä edeltävät vaiheet tuntuvat minusta kirkkovuoden mystisimmältä tapahtumasarjalta. Teoksen viestin ei ole kuitenkaan tarkoitus jäädä henkilökohtaisen pohdinnan tasolle; helluntai on myös seurakunnan syntymäjuhla, ja siihen jos mihin sopii yhdessä tekeminen ja yhdessä kokeminen.
VIA-oratorion teksti on moniääninen ja -kielinen kollaasi Raamatusta, perinteisestä virsirunoudesta ja aikamme lyriikasta. Runoilijanimiä ovat Meena Alexander, Eeva-Liisa Manner, Pia Perkiö ja Kirsti Simonsuuri. Koraaleilla on teoksessa keskeinen tehtävä Bachin passioiden tapaan. Uruille sävelletyt interludit muodostavat oman kokonaisuutensa teoksen sisälle.
Olli Kortekangas, kesäkuu 2016
Lisätiedot:
Tiina Tunturi, toiminnanjohtaja
p. 044 516 1718, tiina.tunturi@naantali.fi