Konserttipaikat
Naantalin kirkko
Naantalin keskiaikainen kivikirkko on Musiikkijuhlien pääkonserttipaikka. Se on piirtynyt kaupungin silhuettiin jo vuosisatojen ajan. Kirkon historia alkoi 23.8.1443, jolloin silloisen Ruotsi-Suomen kuningas Kristoffer hyväksyi birgittalaisluostarin perustamisen silloisen Raision pitäjän maille. Tätä päivää pidetään myös Naantalin, Armonlaakson, perustamispäivänä, sillä luostarin yhteyteen tuli perustaa kaupunki luostarin asukkaiden ja pyhiinvaeltajien palvelemiseksi. Luostari vihittiin virallisesti käyttöön vuonna 1462.
Sijainti Ailostenniemessä oli Pyhän Birgitan näyn mukainen, sillä luostarikirkon takana tuli välkkyä ”hiljainen vesi”. Naantalin kirkon valmistumisvuotena pidetään vuotta 1462, jolloin piispa Konrad Bitz vihki sen käyttöön. Kauas merelle ja maitsekin näkyvän barokkitorninsa kirkko sai vasta vuonna 1797. Toiminta luostarissa päättyi vuonna 1544, jonka jälkeen hengellinen toiminta siirtyi evankelis-luterilaisen kirkon piiriin. Nykyisin kirkko toimii Naantalin seurakunnan keskuksena. Kirkossa pidetään vuosittain lukuisia konsertteja.
Vesper-soitto joka ilta. Luostarikirkon tornista kesäiltaisin klo 20.00 soitettavaa vesper-soittoa on Naantalin hiljentynyt kuuntelemaan jo vuosikymmenten ajan. Tämä luostariajan rukoushetkestä muistuttava soitto tapahtuu kolmeen ilmansuuntaan: ensin presidentille, sitten vanhaan kaupunkiin ja lopuksi merelle.
Osoite: Nunnakatu 2, Naantali
Rymättylän kirkko
Rymättylän Pyhän Jaakobin harmaakivikirkon jylhien kivimuurien sisään rakennettu puoli vuosituhatta vanha holvisto on akustisesti erinomainen. Keskiaikaisen kirkon kalkkikivipintaiset seinät ovat runsaasti ja värikkäästi koristellut. Kirkko on omistettu apostoli Jaakob Vanhemman nimelle ja muistolle. Jaakonkirkkojen kautta kulki koko Euroopassa pyhiinvaellusreittejä, jotka johtivat Espanjaan Santiago de Compostelaan. Rymättylän kirkossa on kolme Jaakobin pyhiinvaellus -aiheista veistosta. Niistä vanhin, alkuperäisin värein säilynyt 1350-luvun puuveistos tunnetaan nimellä Rymättylän hymyilevä Jaakko.
Merimaskun kirkko
Merimaskun puukirkko sijaitsee saaressa, Merimaskun kirkkosalmen ääressä. Vanhan ja uuden hautausmaan vehmaus tekee kirkosta ja sen lähiympäristöstä rauhan keitaan. Ensimmäisen kirkon ja oman papin merimaskulaiset saivat vuonna 1648. Nykyisen kirkon rakensi vuonna 1726 Merimaskun Killaisten isäntä Kalle Jaakonpoika. Kirkko on tyylipuhdas ristikirkko, sen pohjapinta on lähes tasavartisen ristin muotoinen, ja katto kaikissa neljässä siivessä yhtä korkea.
Raision kirkko
Raision Pyhän Martin kirkko on nimetty vuonna 397 kuolleen ranskalaisen piispan Pyhän Martinuksen mukaan. Perimätieto liittää keskiaikaiseen harmaakivikirkkoon vuosiluvun 1305, joskin uudempi tutkimus on nuorentanut kirkkoa. Tarinan mukaan kirkon ovat rakentaneet jättiläiset Killi ja Nalli. Tästä kerrotaan esimerkiksi Topeliuksen Maamme-kirjassa. Kirkko on yksilaivainen ja tynnyriholvikattoinen. Nykyiseen asuunsa kirkko kunnostettiin vuosina 1989–1992.