Lauluyhtyeen Club for Five muodostaa nimen mukaisesti viisi lahjakasta laulajaa: Maija Sariola, Susanna Lukkarinen, Jouni Kannisto, Juha Viitala ja Tuukka Haapaniemi. Club for Five kuuluu maamme a cappella -lauluyhtyeiden kärkijoukkoon. Viisikko yhdistelee sovituksissaan ennakkoluulottomasti jazzin, popin, rockin ja klassisen musiikin aineksia omaperäisiksi kokonaisuuksiksi samalla rikkoen mielikuvia siitä, mitä kaikkea ihmisäänellä voi tehdä. Club for Fiven konsertissa ei nähdä soittimia, mutta musiikissa voi kuulla kaikkea sähkökitaroistan rumpusooloihin. Taitava ja monipuolinen äänenkäyttö yhdistyy saumattomassa yhtyelaulussa. Yhtye onkin valloittanut yleisönsä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Helsingissä vuonna 2001 perustettu lauluyhtye on Suomen lisäksi konsertoinut Pohjois- ja Keski-Euroopassa sekä Aasiassa. Vuonna 2004 julkaistu ensimmäinen levy Ensiilta sai erinomaisen vastaanoton myyden pian kultaa. Tämän jälkeen yhtyeeltä on ilmestynyt viisi muuta äänitettä.
PL 46, 21101 NAANTALI | info@naantalinmusiikkijuhlat.fi | Toiminnanjohtaja Tiina Tunturi: p. 044-5161718